Fiilistelyt

Lifestyle-laihduttaminen?

Kuva netistä, oli eka mikä tuli mieleen. 

Luin Voicen sivuilta tällaisen koosteen: Tunnista ajoissa: 5 merkkiä, joista tiedät painonpudotuksen hallitsevan elämääsi.

Että jos laihduttaminen menee ns. liian pitkälle ja alkaa hallita elämää. Kyllä kai, jos siinä ei mitenkään tunnu onnistuvan. Väliaikaisesta tilasta, eli laihduttamisesta, tulee ikuista.

Uusi vuosi, samat kilot. Seuraava vuosi, samat kilot, vähän vielä lisääkin. Mutta koko ajan ”ollaan laihdutettu”.

Eihän painonpudotuksen tule olla koko elämä ja kaiken pyöriä sen ympärillä.

Toki, jos aikoo onnistua, monta asiaa pitää muuttaa. Silloin hyvin lähes kaikki asiat muuttuvat – jolloin se on elämäntapamuutos. Tämän täytyisi taas jollain aikavälillä muuttua käyttökelpoiseksi elämäksi. Eihän kukaan voi elää ikuisessa muutoksessa? 

Varsinaisen laihdutusvaiheen tulisi olla väliaikainen tila. Tai jos se ei ole, miksei? Miten voi olla mahdollista, että on aina samat 10 kiloa pudottettavana? Lifestyle-laihdutus ei kuulosta kivalta.

Jos vaikkapa tammikuussa 2012 aloitti, nyt pitäisi olla jo todella kovassa kunnossa. Ei enää laihduttaja. 

Entä jos vaan tekee muutoksen ja onnistuu? Tekee sen yhden kerran. Sitten elämä jatkuu.

Nyt kysymys kuuluu että miten. Palaan siihen myöhemmin, mutta periaatteessa ihan miten vaan. Huonoinkin ohje toimii, ainakin vähän aikaa, jos sitä vaan noudattaa.

Surrealismi ei laihduta: 

Monesta tulee lifestyle-laihduttaja siksi, että yritetään noudattaa kaikkia dieettiohjeita päällekkäin. Aamulla ei syödä mitään, koska ollaan pätkäpaastolla. Sitten tulee HS uutinen työmaaruokailusta, joten ruokavalio vaihtuu ja lounaaksi syödään nakkikastiketta. Loppupäivä voi kulua paleo-tyyppisen ruokavalion kanssa, josta sitten kaarretaan iltaa kohti jäätelöaltaan kautta, koska kyllä elämästä pitää nauttiakin, ”ei tämä muuten onnistu”.

Aamulla taas Kekkonen tai pariisilainen ja lounaaksi vihersmoothie, koska ollaankin jo raakaravinnolla. Seuravaana aamuna on taas menossa 5:2 ja iltaan mennessä sekin on vaihtunut lautasmalliin.

Sama liikkumisen suhteen: aloitetaan kaikki lajit yhtä aikaa. Samalla viikolla alkaa kahvakuula, zumba, pilates, bodypump, kendo, tv-shopin Tapout-vartalo ja sunnuntaicrossfit. Jännä, jos ei opi yhtäkään?

Lue: Pomminvarmaa painonhallintaa. Se on hyvä esimerkki siitä, miten valitaan YKSI ruokavalio ja YKSI laji ja onnistutaan kerralla: pudotetaan painoa, tehdään asioista elämäntapa. 

Ei jäädä lifestyle-laihduttajiksi, vaan sitten jatketaan elämää 30 kiloa hoikempana. Aika hyvä, ja kaikille mahdollinen.

2 thoughts on “Lifestyle-laihduttaminen?

  1. Mulla on vähän juuri ongelmia siinä, että en oikein tiedä mikä mitäkin on tarpeeksi. Tekisi mieli tehdä vähän sitä ja tätä, mutta en tee, koska en uskalla, mutta siltikin pitäis, koska eihän tämä nyt voi toimia… En saa itseltäni rauhaa tehdä sitä yhtä asiaa kunnolla. Pidän kovasti painoharjoittelusta, mutta toisaalta takaraivossa huutaa joku juoksija, jonka mielestä mun pitäisi harrastaa liikuntaa 14h viikossa. Juu, ei se toiminut edelliselläkään kerralla (sain treenattua itseni ylikuntoon). Noista ruokavalioista tunnistan itseni, tosin mulla se kulkee viljaton- viljaton+maidoton-vhh-suklaakakku-akselilla. Miten voi olla niin vaikea pysyä vain siinä yhdessä jutussa ja antautua sille?

    En tiedä oletko jo kirjoittanut aiheesta, mutta sulla kun on monta rautaa aina tulessa, niin miten saat keskityttyä siihen olennaiseen?

    -Nanna-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *