Uncategorized

14# Viherpirtelöiden ABC

Viherpirtelöt on ihania – tai kamalia. Riippuu tietysti ihan siitä, mitä niihin laittaa (kuten kai mikä tahansa ruoka tai juoma). Sopivat ainakin aprillipäivään, jos ei muuten. Tytärtäni siteeraten, ”juo kuravettä päälle”.

Eeppisen Tahkon reissun jälkeen olen tietoisesti yrittänyt vitaminoitua entistäkin enemmän. #vanha

Osaltaan siksi, että keväällä on tulossa ainakin kahdet isohkot kuvaukset ja haluaisin tietysti olla niin vehreä kuin mahdollista, eikä viherpirtelöistä nyt ainakaan haittaa ole. Ihania aamushotteja ja päivädrinkkejä niin ikään. Vihanneksia voi myös juoda – yhteen isoon lasilliseen voinee hyvinkin saada kasviksia ”puoli kiloa päivässä”, jos oikein soseuttaa, luulisin. Tarkistuspunnitus tulee myöhemmin.

Tavallisen smoothien (proteiinipitoisen) tekemiseen olen tehnyt parikin ohjeistusta, tässä:

Näin teet pirtelön 
Näin teet pirtelön II

Sittemmin olen vähentänyt smoothieiden latkimista ja jättänyt maitotuotteetkin kokonaan pois – ja kehittänyt siitä sorbetit ja erikoishyveet. Tai kuka ne nyt ensin kehitti, siitä voidaan kiistellä, mutta ei nyt. Tässä ohjeet:

Proteiinisorbettien ABC
Erikoishyveet ja raakajäätelö

Nyt tulee viherpirtelöt. En rehellisesti tiedä, onko näissä olemassa jokin oikeaoppinen kaava (ja jos, niin mikä taho sen päättää), mutta oma kaavani menee näin.

Näin teet viherpirtelön:

1. Laita blenderiin mitä tahansa vihreitä vihanneksia pilkottuna. Omia suosikkeja on kurkku ja varsiselleri, myös salaatinlehdet käy hyvin. Pinaattia voi käyttää, miksei varovasti yrttejäkin (en ole kokeillut).
2. Lisää sekaan jotain pehmeän makuista, kuten avokadoa tai banaania, omenaa tai päärynää.
3. Laita halutessasi mukaan viherjauhetta (esim. Puhdistamo), spirulinaa (spirulina ei paranna makua, huom).
4. Lisää vähän laadukasta suolaa.
5. Laita vettä, ja sen mukaan millaisen koostumuksen tai miten pitkän juoman haluat. Tuopilliseen saa laittaa enemmän vettä, jos taas haluat lyhyen shotin, niin laita vähemmän.
6. Veden oheen tai sijaan voi laittaa myös vihannesmehua (esim. Biotta).
7. Keksi itse loput! Aina voi parantaa.

Jos listasta puuttuu jotain olennaista, saa lisätä ja muistuttaa! Tämä nyt ihan lonkalta. Ja tässä muutama motivaatiokuva. Koostumuksesta tulee hyvinkin pehmeä avokadon ja banaanin myötä, niillä on helppo ’säädellä’ myös makua.

kurkut2
kurkut IMG_8493 IMG_8488 IMG_8196

6 thoughts on “14# Viherpirtelöiden ABC

  1. Yrteistä viherpirtelöihin sopii hyvin esimerkiksi minttu ja vehnänoras, muutoin laitan usein tuoretta chiliä (saa hauskan potkun pirtelöön, sopii erityisen hyvin mustaherukoiden kanssa), ja joskus hapankaalikin sopii yllättävän hyvin.
    Itse teen myös ”marjapuuroa” niin, että laitan blenderiin munanvalkuaisia, mustaherukoita tai muita marjoja, omenaa, mantelimaitoa, mantelijauhetta (ja banaania,raejuustoa tai vehnäleseitä maun mukaan) sekä 1-2 tl psylliumia. Puuroutuu vartissa ”marjahyveeksi”, joka muistuttaa varsin paljon vispipuuroa. Säilyy monta päivää, ja sisältää reilusti kuitua. Aamupalaksi, treenin jälkeen, välipalaksi ja iltapalaksi!

  2. Ekoja kertoja kun join spirulinaa omppumehussa, niin piti pitää nenästä kiinni, jottei haistais sekä maistais… Siihen kyllä tottui, mutta ei se herkkua ole!

  3. BASILIKA ON the mauste näissä ja mitä enemmän sen parempaa, tulee hyvin käytettyä pakastetut yrtit tälläisiin,

    basilika ja avokado, ripaus suolaa ja sitruunaa ja herkku on valmis extraherkkuun cascew liotettuna ja selleri ja kurkku

  4. Kivat ohjeet.
    Pinaatin (etenkin paksulehtisemmän) oksaalihappoisuus tekee sen, ettei sitä suositella jokapäiväisesti nautittavan tuoreeltaan. Pitäisi ryöpätä ensin ja syödä maitotuotteiden kanssa ettei imeytä itseensä elimistössä jo olevaa kalsiumia.
    Näin ovat väittäneet.
    Aurinkoista kevättä! 🙂

  5. Sitrukset peittää hyvin makua. Esim spirulina ja maca eivät ole niitä parhaan makuisia, mutta kun joukkoon heittää vaikka puolikkaan luomuappelsiinin, niin namskis! Myös pakastetut karviaiset ja mustaherukat peittää alleen voimakkaatkin aromit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *