Koti Yleinen Hyvää vatsalle ja vyötärölle.

Hyvää vatsalle ja vyötärölle.

Löysin vanhan kuvan Molkosanista, Tahdon sulle olla hyvin hellä.

Nämä juontavat muutaman vuoden takaa, kun tein vielä enemmän mainontaan liittyviä töitä (eli ns. oikeita töitä, sikäli kun ojankaivamisen tällä puolen mikään on oikeaa työtä). Olen kirjoittanut Vogelin tuotteista paljon paitsi tänne, myös useisiin lehtiin.

Pitkäaikaisimmat yhteistyökumppanini onkin aika klassikkoja. Vogel on tunnettu laadusta, ja siksi minäkin luotan ko. tuotteisiin vuodesta toiseen. Toinen vakkari, eli Havupuu, on niin ikään ollut jo 30 vuotta markkinoilla. 🙂 Ja nämä sopii minulle, koska olen aika old skool, ja skeptinen, enkä ikinä usko oikein mihinkään.

Mutta se Molkosan. Kun aikoinaan tuotteeseen tutustuin ja siitä kirjoitin, esitteitä ja muita, en vielä itse tiennyt vatsan ongelmista mitään. Käytin tuotetta, koska se oli raikastava ja tiesin sen sisältävän L+ maitohappoa, ollen terveellistä ja hyväksi vatsalle.

Nyttemmin, useita vuosia tämän jälkeen, olen itsekin onnistunut ryssimään vatsani kuntoa lähinnä pitkittyneen stressin “avulla” ja tuote saikin yhtäkkiä vähän laajemman merkityksen. Niinpä hankin sitä uudestaan, kerrankin tarkoitukseen, eikä vaan varmuuden vuoksi. Siksi, että:

“Siinä on runsaasti L+ -maitohappoa, jota elimistö tarvitsee ja tuottaa hyödyllisten suolistobakteerien ravinnoksi. Mitä terveempi ja tasapainoisempi bakteerikanta, sitä paremmin suolisto ja koko elimistö toimii, sanotaan.” 

Minulla ei ole vatsavaivoja, eli en tunnista mitään varsinaista vatsakipua tai -oireita. Mutta näen ja tiedän itsestäni noin muuten, että suolisto ei liene ihan tasapainossa. Tämän nappasin Vogelin sivuilta:

“Harvat ihmiset ovat tietoisia kuinka suuri merkitys terveellä suolistolla on hyvinvointiimme. Kuitenkin 70% vastustuskyvystämme liittyy ruoansulatukseen. Syömme elämämme aikana tonneittain ruokaa, joka kulkee suoliston läpi. Suolistossa haitalliset aineet käsitellään. Jotta suoli voi toimia tehokkaasti mikrobikannan täytyy olla kunnossa, sen merkitys on elintärkeä suoliston toiminnalle. Jos mikrobien elinolosuhteet häiriintyvät suolen tasapaino järkkyy ja siitä voi seurata erilaisia sairauksia. Ensimmäiset oireet häiriintyneestä ruoansulatuksesta ovat vatsakivut ja ilmavaivat. Yleisiä vatsavaivoja ovat mm. ummetus, ripuli ja ilmavaivat.”

Oma suosikkini on tämä perusmalli, joka joidenkin mukaan maistuu laimennetulta piimältä. Niin se tekee. Jauhemainen Vitality on toinen varsin hyvä, mutta itse taivun perinteiseen.

Muutaman kerran aiemminkin olen tarvinnut Molkosania ihan aitoon ongelmaan ja siksi sitä on aina kaapissa. Muun muassa sen kerran, kun kokeilin valmistaa valkoisia papuja, ja teinkin niitä, mutta unohdin liottaa ne. Eviran mukaan papuja pitäisi liottaa sen 12 tuntia, mutta minä laitoin ne reippaasti suoraan kattilaan. Tästä tuli vatsa “vähän” kipeäksi. Silloin Molkosan tuli hyvin tarpeeseen. Sittemmin en ole valkoisia papuja syönytkään, en liotettuna tai sellaisenaan.

Tällainen drinkki, juuri nyt käytän päivittäin.
IMG_2789 IMG_2788

JÄTÄ VASTAUS