Fiilistelyt

My little body.

Kuva menossa Varustelekan LekaLooksiin, joskus. Maiharit Invader

Body.
Mitä enemmän ja syvemmälle seuraan nykyistä luksusvartalo-trendiä, sitä kauemmas haluan siitä. Tiedättekö. Body-elämäntapa, body-peukku. My body. My little body.

Treeni ja oikeanlainen ravitsemus on hienoja asioita ja alati kasvava ilmiö. Yhtäältä se on fantastinen asia, mutta toisaalta näyttää aiheuttavan pahoja ongelmia. Trendinä se näkyy tarkoittavan enemmän peilikuvia ja itsen korostamista – vähemmän järkeä ja terveyttä (ok, otan peilikuvia välillä itsekin, mutta silti).

Olen treenannut yli 13 vuotta ja vuosikausia syönyt normaaliin ruokavalioon verrattuna aina kohtalaisen erikoisesti. Hyvä pohja ja systeemi on siten olemassa ja käytössä. Aloitin parikymppisenä, joten kropan kanssa säätäminen on tuttua – ei niin vakavaa. Tykkään treenaamisesta sen hauskuuden ja iloisuuden takia.

Silloin maailma oli toisenlainen, onneksi.

Jos aloittaisin NYT – tai joutuisin tämän internet-vartaloväen keskelle 20-vuotiaana, sekoaisin täysin.

Pienessä mittakaavassa kaikki kuvat on vain yksittäisiä vatsalihaksia, mutta isommassa mittakaavassa odotan buumina lisää ortoreksiaa ja muita syömishäiriöitä, stressiä ja huolta. Kehonpalvontaa.

Kirjoitin joulukuussa aihetta liipaten otsikolla Elämä on suurempi ja olen edelleen samaa mieltä.

”Ilmeisesti elämme aikaa, jolloin samaan aikaan lisääntyvät sekä oman kehon laiminlyönti, että sen sairaalloinen palvonta. Kumpikaan ääripää on tuskin paras vaihtoehto, vaan kenties harmaalla alueella (eli ns. keskitiellä) liikkuminen olisi järkevintä.

Vaikka olen itse suhteellisen ahkera treenaaja ja joissain ruokaan liittyvissä valinnoissa ns. tietoinen ja tarkkakin, en oikeastaan pidä kaltaisistani ihmisistä.

Että ei voi syödä sitä ja tätä ja siksi ja täksi, bodi bodi, sössön sössön. Yllättävää kyllä, en ole kauhean kiinnostunut näistä aiheista. Olen – ja toisaalta en ole.

***

Johannan sanoin:
”Vartalo, vartalo, vartalo. Seksi, seksi, seksi. Kyllästymiseen asti.”

Kaiken oman kehon ihailun, huoltamisen, hyysäämisen, treenaamisen, peilittämisen, ruokavalioiden säätämisen (eli ruumiinpalvonnan) kyljessä pitää mielestäni pystyä säilyttämään, ystävääni siteeraten, elämän verevyys.

Kyllä ihminen tietää mistä se tulee: perheestä, ystävistä, ihmissuhteista, naurusta, kivoista treeneistä, viinistä, auringosta .. siitä, mitä nyt yleensä elämäksi kutsutaan. Lapsista, ihan sama mistä, mutta ei ainakaan peilistä tai itseen keskittymisestä.

Hullua, että tämä pitää erikseen ääneen kirjoittaa, mutta haluan.

Minulle se on myös sitä, että minä päivänä hyvänsä voin heittää siemenkulhon seinään ja lähteä pelaamaan biljardia ja juomaan viskiä kavereiden kanssa. Jos huvittaa – ja jos elämäntilanne tai aikataulu tämän muuten sallii.

Tykkääkö body siitä? No ei varmasti.
Tykkäänkö minä siitä? Todellakin.

Elämässäni on aina ollut liekaa sille, että halutessani voin tehdä, syödä ja juoda ihan mitä huvittaa. Suhtaudun itseeni ja harjoitteluun kyllä tosissani, mutta en niin kauhean vakavasti.

Äitini on toispuolihalvaantunut ja toimii hyvänä muistutuksena siitä, että mitäs jos. Että onko järkeä käyttää koko elämä oman vartalon tuijottamiseen – kun kuitenkin voi yhtenä päivänä menettää sen kokonaan.

Mitä jää, jos mitään muuta ei ole ollut?

Tyttäreni on yhdeksän. Suurin painajaiseni on, että hän omaksuisi jonkun body-elämäntavan tai -asenteen esimerkiksi seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Ei ei ei. EI.

****

Mitä itseeni tulee, en ole kiinnostunut luksusvartalon tavoittelusta. Minulla ei ole aikaa eikä kiinnostusta elää säädeltyä elämää vastasyntyneen vuorokausirytmillä, jonka ainoa palkinto on se siunattu body.

Voin kiristellä kuvauksiin, tai jos kisaan, vaikka painoluokkaan, tilapäisesti. Ei mitään ongelmaa. Mutta noin elämän mittakaavassa, mitä minä teen luksusvartalolla? Mitä kukaan tekee?

Otan kuvia? Katson peiliin? Mitä sen jälkeen?

Luksusvartaloisen elämä on aika kuivaa, enkä pidä kuivista ihmisistä. Sitäpaitsi, kun vartalo on saavutettu, ei voi käyttää mihinkään kivaan, koska se katoaa heti.

Ei sellainen elämä kaikille sovi. Kun kaikki on ”kehon kannalta optimaalista”, itse elämä on kuolettavan tylsää.

On parempi olla fyysisesti hyvässä kunnossa, eikä ylimääräisestä rasvasta ole paljoakaan hyötyä tai iloa. Voin paremmin, kun en ole niin rasvainen. Mutta missä menee se raja, jolloin vartalo vie elämää eikä toisinpäin? Itse en voi – enkä halua – elää elämääni siten, että parin tunnin välein pitää syödä joku kana.

En tällä luonteella, en tällä elämällä. Ei, kun käy neljättä kymmenettä. Vartalo on kulkuneuvo, ei temppeli. Elämän täytyy viedä kehoa, eikä toisinpäin. Luksusvartalo edellyttää tiukkaa dieettiä ja säätelyä. Mutta mitä se hyödyttää?

Saako sillä miehen?

Ei.
Sillä menettää sellaisen.
Mies ei jaksa kuunnella 0,01% rasvanaisen juttuja, vaan haluaa verevän, iloisen naisen jonka kanssa voi tehdä juttuja ilman pelkoa ”lihomisesta”.

Saako sillä naisen?
Ei.
Naisia ei yleensä kiinnosta ääribodattu vartalo. Syömishäiriöinen mies ei ole kovin seksikäs.
Harva nainen haluaa riisuuntua 0,01% rasvamiehen edessä, koska pelkää ettei itse kelpaa.

Saako sillä ystäviä?
Ei.
Kukaan ei kutsu sinua minnekään, koska tulet paikalle oman sheikkerin kanssa ja ”kuitenkin vittuilet”, kun muut syövät pizzaa.

Saako sillä rahaa?
Ehkä.
Jos myyt vartaloasi ja hinnoittelet sen oikein, ehkä.

Kannattaa myös muistaa, että ketään ei loppujen lopuksi kiinnosta juuri sinun six packisi, etuolkapääsi, ylä- tai alapakarasi symmetrinen muoto, koska sen ympärillä on ”ehkä” jotain muutakin, esimerkiksi maailma.

Elämä on suurempi. Sen kuuluu olla ja sen täytyy olla. Jos ei ole, katso peiliin (silmiin, ei lihaksiin) ja kysy, mitä puuttuu.

Tietysti toivon, että jokainen joka haluaa laihtua, laihtuu, saa aikaan pysyvän muutoksen, kerää lihasta, polttaa rasvaa, optimoi kehonkoostumusta, iloitsee itsestään, treenistä, maailmasta ja saa sen kaiken mitä haluaa, jos haluaa.

Silti, yksi asia, jonka olen aiemminkin sanonut:

Viimeistään siinä ortoreksian kynnyksellä kannattaa kysyä itseltään vielä kerran: ketä varten?

72 thoughts on “My little body.

  1. Mahtava – ja ajankohtainen teksti. Seuraan itse melko läheltä näitä Body-Ihmisiä, ja niitä, jotka sen Bodyn haluavat, koska työskentelen kuntosalilla. Pitää joskus aina muistuttaa asiakkaille, että vaikka on hienoa olla hyvässä kunnossa ja nauttia kehostaan, on myös hienoa käydä hakemassa viinipullo, vetää lärvit ja viettää aikaa ystävien kanssa – jauhamatta siitä, paljonko rasvaprosentti oli viime viikolla, tai kuinka monesti kukakin on treenannut kuluneella viikolla.

    Ihanaa kesää !

  2. Muistan kuinka itse muutama vuosi sitten sain kosketuksen bodipiireihin saliharrastuksen kautta. Lähdin mukaan, koska ajattelin ehdottomuuden olevan tie terveyteen, hyvinvointiin ja muiden hyväksyntään. Niin kauan se oli kivaa, kunnes huomasi, että elämässä on muutakin kuin fitness.

    Muistan kuinka ihmettelin aikoinaan parin tuttuni päätöstä jättää fitnesstouhut ja ajatelleeni: ”Hullut! Olisivat olleet tosi lahjakkaita touhussa!” Nyt tajuan, että hyvässä kunnossa voi olla muutenkin kuin kisaamalla fitness kisoissa. Itse asiassa oma kuntoni lähti nousukiitoon siinä vaiheessa kun lopetin body-hömpötykset ja aloin tehdä niitä asioita mitkä tuntuivat oikeilta, hyviltä ja hauskoilta – rennolla otteella. Elämä ei tosiaan ole niin vakavaa.

    1. Juurikin näin! Elämässä on muutakin kuin fitness ja body. Mulla on niin törkee fitnessähky päällä ja ei todellakaan siksi, että olisin kenellekään kateellinen vaan siksi että siinä ei ole mitään hienoa.

      Joka päivä jaksan kiittää itseäni siitä että tajusin hypätä tuosta iänikuisesta ehdottomuudesta ja oravanpyörästä pihalle! En varmaan olisi tajunnut hypätä ellen olisi tajunnut niitä signaaleja mitä kroppa minulle lähettää: väsymys, räjähdysherkkyys, hormonihäiriöt..

      Nyt kun vetää elämää rennolla otteella eteenpäin ja viisveisaa pilkuntarkasta rytmistä ja ruokailusta, on mieli ja keho tasapainossa. Arvostaa itseään 🙂

      1. Noi hälytys kellot on just ne,pelottavaa. Mut miten saa sen oravanpyörän poikki kun ahdistus tulee niin hyökyaaltona että eu edes halua kohdata sitä

  3. Olipas mahtavaa tekstiä. Laittoi oikeasti ajattelemaan omaa elämää ja ympärillä olevia ihmisiä. Kiitos. Havahduin, että laihduttamisen ohessa voi myös elää. 😀

  4. Tässä se on nyt tiivistetty kaikki mitä mä olen tän fitnessbuumin aikana miettinyt. että mitä hittoa, millo pyöreistä pakaroista on tullut näin suuri itseisarvo? Kärjistetysti olen sitä mieltä et koko fitnessbuumi on lähinnä oikeutettu syömishäiriö. Saa oikein luvan kanssa punnita kananrintafilettä ja laskea kaloreita, ”terveytensä tähden”. Hullua hommaa. Kiitos ihanasta kirjotuksesta, samoin ihanista kommenteista täällä!

  5. Ja tähän salilla ja ruokavaliolla ja kenties jollain muullakin ei niin laillisella aineella rakennettuun bodyyn kun lisätään vielä kaikki feikkituotteet, kuten tukka, tissit, huulet, kynnet, ripset ja ympärivuotinen rusketus…ollaan jo aika epäterveillä vesillä. Pylly, tekohuulet, -tukka ja -tissit pystyssä otetut peilifotot vissiin sävähdyttää useimpia, ainakin miespuoleisia, muttei minua. Jotain on pahasti vinossa, jos tollaseen pitää lähteä ennenku pystyy tuntemaan itsensä kauniiksi.

  6. Loistava teksti! En olisi osannut asiaa itse paremmin sanoa. On ihan hullua seurata välillä sitä sairaalloista ehdottomuutta joilla ihmiset metsästää unelmavartaloaan. Itse syön toisinaan jopa eineksiä (hui!) ja päivittäin suklaata. Elämä ei ole niin vakavaa! Nauttikaa elämästänne! .. ja treenaaminenhan voi tosiaan olla osa sitä nautintoa kun sen tekee terveesti. 🙂

  7. Ensin reenasin tyttöjä varten, sitten kisoja varten varten ja loppujen lopuksi työn takia ja tämähän johti geisha palloon ja mies kutistu hiukan mut mies jaksaa tehdä enemmän asioita ja on energisempi 🙂
    Raudan kolistelun aloitin 10 vanhana, nyt kai ollaan jo veteraaneja tän suhteen kun ikää 34 heh hehe

  8. itse nautin terveemmästä kehosta ja olosta pudotettujen -6kg myötä enkä edes jaksa reenata enää niin tosissaan kuin aloittaessa, mutta voi olla vaikea pitää ne kilot pois jos nautinnot menee liikaa syömisen puolelle. Jotkut tosi laihat varmaan pimahtaa ja menee äärimmäisyyksiin mutta ite olen vieläkin vähän pullukka ja ylläpidän vain terveellisempiä elämäntapoja etten posahda takaisin, eläköön kahvakuula ja kaikki kuntoilu!

  9. Asiallinen teksti, ja touhu on varmasti jossain fitness-piireissä lähtenyt hiukkasen lapasesta. Itse en tosin tämän aineksen kanssa ole juuri joutunut kosketuksiin, kun punttisaliharjoittelun ja syömisten suhteen perusprinsiipit ovat kymmenen vuoden takaa treenaamista aloittaessa hankittuja, enkä ole enää vuosikausiin netin aihepiirejä käsitteleviä foorumeja jaksanut kahlata.

    Itse syön arjessa tismalleen niin kuin mieleni tekee, eli terveellistä perusruokaa höystettynä joillakin herkuilla (tumma suklaa, juustot, kesällä jäätelö, kohtuudella alkoholia yms). Illanvietoissa tai ”vieraissa” ollessa en ikinä kieltäydy mistään ruokalajista sen takia, että se ei diettiini sopisi. Olen silti varsin timmissä kunnossa ja kaveripiirissäni leimattu jonkinlaiseksi terveysintoilijaksi.

    Välillä tosin toivoisi, että sitä suvaitsevaisuutta löytyisi myös toiseen suuntaan. Eli ymmärrettäisiin, että kaikki eivät välttämättä ole niin persoja makealle. Ja jos joku hyvässä kunnossa oleva henkilö kieltäytyy jostakin herkusta, niin kysymys ei välttämättä ole siitä että tyyppi on terveyspuritaani jonka dietti ei kyseistä herkkua salli. Kaikki eivät vain ole kovin persoja makealle, ja ihan oikeasti saattaa löytyä ihmisiä, jotka tietyssä tilanteessa himoitsevat enemmän maitorahkaa pensasmustikoilla kuin mäkkärin hampurilaista. 🙂

    Toivottavasti tässäkin asiassa rintamalinjojen molemmin puolin osataan ottaa suhteellisen rennosti ja antaa jokaisen ihmisen tehdä omat päätöksensä elämäntapojensa suhteen. Loppujen lopuksi ihminen itse kuitenkin tietää, mikä tekee tämän onnelliseksi. Minun puolestani kukin saa syödä ja treena kuinka kurinalaisesti tai kurittomasti tahansa, jos vain itse nauttii näin tehdessää olostaan.

  10. Juuri näin.
    Koko elämäni bulimian, ortoreksian, ylensyönnin, pakkomielteen ja kaiken sen muun kanssa painajaistani elänyt, aletaan olemaan kohta tässä pisteessä kuin Sinä Kukka kirjoitit 😀 Elämässä on muutakin kuin se BODY. Se hyvä tyyppi sisällä. Miksi itse pidän itseäni huonompana ulkonäköni takia, kun en muitakaan arvostele niillä kriteereillä.
    Hyvä Sinä!
    Ja Hyvä Me kaikki 🙂

  11. Eerika, ei kai se ihme ole että joskus tulee seinä vastaan kun alusta alkaen on opetettu että sarjat tehdään loppuun vaikka kuinka sattuisi tai olisi hapoilla. Joillakin on vielä ollut joku toinen jolla tuo valta on ollut, valta sanoa koska on valmista. Nyt täytyy vaan ottaa se valta itselle ja sanoa itselleen, että nyt riittää. Treenitauko. Sillä että lopettaa treenaamisen kun seinä on tullut vastaan ei menetä mitään. Jos joku 0,01% rasvaprosenttityyppi ei tuota ymmärrä, hän ei ole sinun arvoisesi.

  12. Makee teksti! Samaa mieltä oikeestaan kaikesta.

    Mieluummin eläisin ajatellen ”mitä kaikkee tällä kropalla voikaan tehdä”, kuin ”mitä kaikkee en tän kropan takia voikaan tehdä”.
    Asenteen näkee naamasta ja kuulee äänestä, ja sillä on mulle isompi merkitys kuin sillä, minkä muotoisessa kropassa se ajatus ja asenne liikkuu.

  13. Anteeksi, mutta pakko sanoa että aika tekopyhää paskaa. Huom! Tämä ei ole provokaatiota! Olen täsmälleen samaa mieltä asioista kirjoittajan kanssa, mutta hämmästelen kirjoittajan omia kuvia täällä. Voit varmaan kysyä itseltäsi viimeisen kysymyksen. Ketä varten? Jos oikeasti olet samaa mieltä mitä kirjoitat, niin et varmasti kalastelisi kommenteja omasta vartalostasi. Tekopyhää. Jokainen tallaa kuotenkin tyylillään.

  14. Inis, kiitos viestistäsi. 🙂 Vähän osasin odottaa tätä.

    En ”kalastele kommentteja” vartalostani (itse asiassa kommenttiosio on suljettu ja avaan sen vain silloin, kun menossa on jokin blogiarvonta).

    Ketäkö varten?

    No, teen ”tätä” osittain työkseni. Kirjoitan kolumnia Fit-lehteen, pidän palstaa FightSportissa, valmennan kahvakuulaurheilua ja koulutan saman lajin koulutuksia. Olen kirjoittanut elämäntapamuutoksesta kirjan. Osittain työskentelen siis treeni- ja hyvinvointialalla (leipätyökseni teen markkinointia).

    Sitä varten.

    Alalla ja esillä oleminen tarkoittaa väistämättä sitä, että asiakkaat ja ”yleisö” odottavat treenin puolesta puhuvan ihmisen näyttävän treenatulta.

    Kuten vaikkapa nyt kevään aikana – sain jälleen pyynnön useampiin lehtikuvauksiin – ja päädyin sen myötä pudottamaan painoa kymmenisen kiloa. Jaoin siinä samalla blogissa vinkkejä painonpudotukseen. Otin kuvia, koska kuvat on kätevä tapa elävöittää tekstiä ja ainoa tapa näyttää ”missä mennään”.

    Tuosta se haaste ja ristiriita tottakai syntyykin. Mutta jokainen, joka on samassa tilanteessa edes löyhästi, ymmärtänee mistä on kyse.

    Ajatellaan vaikka ryhmäliikuntaohjaajaa (se on yleinen ammatti). Kuinka uskottava hän on, jos ei ns. ”saa pidettyä edes itseään kunnossa”? Itse tiedän, että hän voi silti olla maailman paras ohjaaja, mutta luultavasti kaikki eivät ajattele siten.

    Jokainen hyvinvointivalmentaja, mikä-tahansa-treenivalmentaja, personal trainer tai kuka tahansa, joka myy edes löyhästi hyvinvointia, on tilanteessa jossa _joutuu_ olemaan ”oman itsensä paras käyntikortti”.

    Se, miksi tämän kirjoitin, liittyy kuitenkin siihen, että työstä ja jostain ”edustamisesta” huolimatta asiaa ei ole pakko ottaa niin vakavasti, että se menisi kaiken edelle. Saati, jos ei edes ole mitään siihen liittyviä tavoitteita (fitness lajina tms.)

    Näihin koukkuihin on helppo upota.

  15. Ja Inis, vielä, olen kirjoittanut samaa aihetta liipaten vuosikausia. Tässä yksi, pari vuotta vanha teksti yhden lehtijutun tiimoilta.

    http://s2.palvelin.pro/~kukkalaakso/2011/09/22/suorituskyvysta-kehita-ala-kuihduta/

    Asiaa VOI lähestyä myös suorituskyvyn kautta, ja saada sitä reittiä pitkin tuloksia myös ulkonäön (ja sen bodyn!) osalta. Tottakai olisi tekopyhää sanoa, ettei ulkonäöllä ole *mitään merkitystä*, mutta sitähän kukaan ei ole sanonut.

  16. Kiitos paljon tästä kirjoituksesta, sait heräämään ajatuksia siitä mihin oma elämä saattaa olla menossa, ja mitä en sen halua olevan. Kiitos 🙂

  17. Bodykeskeinen tai ei, tärkeintä on suhtautuminen muihin ihmisiin. Bodykeskeinen, mutta ystävällinen,ok. Bodykeskeinen,mutta töykeä ???

  18. Tämä kirjoitus on loistava. Kukka tuo esiin juuri sen, mihin tämä touhovouhotus on mennyt; puhdas liikunta, hyvinvoiva mieli & keho ei enää riitä, vaan tytöllä ja pojalla jos toisellakin pitää olla kunnon sixpack ja valtaisa kyykätty tiukka peppu. Sellainen sopivasti sporttinen vartalo ei riitä, vaan pitää olla enemmän, tiukempaa, kovempaa. Sen tavoittamiseen on uhrattava se ns. normaali elämä, normaalista elämästä nauttiminen. Nuoret naisetkin uhraavat mm. parisuhteensa etenemisen, kun pitää ensin hankkia ”body” ja sitten vasta perhe. Tosin se perhe, voi sen ”bodyn” jälkeen olla enää haave vain 🙁 Toivottavasti maailma muuttuu. Takaisin siihen ihan normaaliin liikunnan harrastamiseen. Ja mitään kateuskortteja tässä on turha nostaa esiin. Äärimmäisyyksiin viedyssä ”bodyn” metsästyksessä ei ole mitään tavoittelemisen arvoista, normaali sporttinen vartalo normaalilla rasvakerroksella on kauniimpaa. Se on vaan fakta. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee ja kokonaisuuteen kuuluu aina enemmän kuin pelkkä tiukka lihas. Ja onhan se elämä todennäköisesti monin verroin ihanampaa – myös sen ihan normaalin vartalon läheisillä! 🙂

  19. Itse olen valitettavasti itseni saanut tälläisen paskan alle. Kovasti yritän muuttaa elämäni suuntaa bodysta minuksi,jos ymmärrät. Syömishäiriö ja pakkoliikunnasta yritän päästä oikeasti nauttimaan elämästä ettei se kahlitsisi tekemästä asioita. Mitä oikeasti tarvitsen. Päähän jäänyt ajatus joka alkoi pari vuotta siten sana ” laihdutus tuntuu että se määrää monta asiaa nytkin. Nyt polen urheilija ja ei mun täydy laihduttaa, en ymmäträ..

  20. Oikeaa asiaa!

    Oma treenaamiseni ja ruokavalioni on suunniteltu siltä pohjalta, että niiden on onnistuttava helposti ja vaivattomasti. Niin, ettei tarvitse stressata niistä yhtään.

    Vartalo ei ole mikään erityisen atleettinen, mutta nykyisen kunnon ylläpitämiseksi ei tarvitse nähdä juurikaan vaivaa. Leikin käsipainoilla silloin kun sattuu huvittamaan, käyn pitkillä kävelyillä lähes päivittäin ja syön pääasiassa sellaista ruokaa, mistä tulee hyvä olo.

    Tottakai lihakset saisi kasvamaan isommiksi, jos kävisi salilla, tai rasvaprosenttia pienennettyä, jos kiinnittäisi enemmän huomiota syömisiin. Mutta mitä hyötyä siitä olisi? Olen jo ihan tyytyväinen nykyiseen kroppaani, kun se kykenee selviämään ihan mainiosti kaikesta arkipäiväisestä ja rasvakerros ei ole mikään älytön (painoindeksi reilu 19).

  21. Mikko, ihan olennainen kysymys, EN suosittele. 😀 Hämmästelin tuota jo eilen, itselleni ne ei tosin edes näy.

    Nuo mainokset tulee tuohon valitettavasti automaattisesti, ne pitäisi kaiketi ”ostaa pois”, mutta en tiedä miten.

  22. En yleensä jaksa lukea blogeja, koska jokaisen fitnessurheilijan elämään näyttää kuuluvan se ”pakollinen” oma blogi. Kaveri oli linkittänyt tämän Facbookiin ja avattuani huomasin tämän olevan täyttä asiaa. Ymmärrän kovaa treenaamisen ja sen tuoman euforisen tunteen. Nautin siitä itsekin. En vaan voi käsittää sitä kuivan kanan ja rahkan ahmimista. Kyllähän se niin on, että siitä elämästä pitää osata nauttia. Kunnon treeni ja varsinkin jatkuva laadukas treenaminen ei kaadu yhteen lauantai-illan olueen tai joskus syötyyn kebabiin. Kohtuus kaikessa. Niin ruuassa, treenissä, uskonnossa, politiikassa.

  23. Hieno teksti!

    Tuo ruokapuoli on kyllä jännä, kun syödään kaiken maailman pilleriä ja lisäravinnetta, on purkkia purkin perään.. Ja superfoodeja, joka ikistä jauhesorttia vaikka maistuis kuin paskalle! Itse oon tän kevään aikana oppinut, että tavallisesta, puhtaasta ruuasta saa parhaimman olon ja parhaimmat kicksit! Ei enää mcdonaldsit tai pakastepitsat pahemmin maistu. Ei sillä, ettenkö herkuttelis sitten niillä itelle mieluisilla herkuilla…

    Ja toi treenipuoli. Saavutaan salille lähes itkien kun on pakko. Ja vaikka ei edes tykätä salitreenistä. Painetaan menemään vähän väärällä tekniikalla, mutta kun on pakko tehdä painavimmilla painoilla mitkä edes jotenkin nousee…ja kun kotiin mennään niin seurataan fitness-blogeja, instagram-sivuja ja muuta oheissälää. Ja verrataan sitä omaa,kullanarvoista vartaloa, joka on just ruoskittu rikki, niihin toisiin. Ja ollaan tyytymättömiä.

    Mitähän seuraavaks?

  24. Elämä on elämistä varten! Terveelliset elämäntavat on itselle tärkeä juttu, elämäntapa. Se ei tarkoita jatkuvaa kieltäytymistä, oman kehon muokkaamista tai muiden tottumusten arvostelua vaan hyvää oloa; liikunnasta ja hyvästä (= ravitsevasta ) ruoasta nauttimista mielellään hyvässä seurassa :)! Mielestäni on hyvä kehittää sitä henkistä puolta ennenkaikkea ja huolehtia sosiaalisista suhteista. Ihminen on kokonaisuus, ei pelkkä nätti kuori riitä! Kun on ” kiinni elämässä” eikä stressaa kaikenmaailman asioista niin näkyyhän se leveämpänä hymynä!!

  25. Mahtava kirjoitus! Tuntuu nykyään siltä, että pitäisi vaan olla niin fitness, eikä tavallinen ruokailu ole enää hyvä. Tai se että saa arvosteluja jos syö herkkuja tai ei ravaa 7krt viikossa salilla. Kyllä sitä vähemmälläkin voi elää terveellisesti 🙂

  26. Kenenkään ei ole pakko olla yhtään mitään.

    Itse olen juuri tällä hetkellä sen ”unelma vartalon” perässä jos, niin voi sanoa. En ole ikinä ajatellut asiaa kovin pitkälle, koska halusin vain laihduttaa ja täten olla tyytväisempi itseeni.

    Käyn kolme kertaa viikossa salilla ja kolme kertaa harrasta intervalli jumppaa. Syön ruokaa. Vihaan termejä kuten ”puhdas ruokailu” tai ”normiruoka”, koska ruoka on ruokaa vaikka sen voissa paistaisi. Tärkeintä on olla selvillä kaloreista ja makroista.

    Tällästä on minun elämä ja jos joku lähipiiristäni loukkaantuu, kun en suostu makkaraa syömään, niin senkus. Ei sen pitäisi olla hänen huolensa mitä suuhuni laitan.

    Kuten sanoin, en ole ajatellut sitä mitä teen ”unelma vartalon” hankkimisena, vaan pikemminkin minulla on urheilulaji, jota harrastan ja haluan sitä varten olla vahvempi ja paremmassa kunnossa. Se miltä kroppa näyttää on sen kaiken sivutuote.

    Hauskinta tässä on se, etten ikinä ole ajatellut, että treenaisin tai ylläpitäisin tätä elämäntapaa terveyden takia. Mutta kai sekin menee tässä samalla.

  27. Luin tämän jo aiemmin, mutta piti palata uudelleen. Itse olen kohta 40 ja hyppyytän työkseni ihmisiä, jotka jahtaavat unelmavartaloaan. Muistan olleeni paljon enemmän vakavissaan vielä 10 vuotta sitten ja pidin itseäni ihan friikkinä kun laskin kaloreita. Nykyään jokainen lapsikin pohtii, voiko syödä hedelmän, kun siinä on fruktoosia. Otetaan munkkikahvit ja höllätään vähäsen… 🙂

  28. 13 vuoden kokemus etkä ota asiaa vakavasti? Kehonrakennus on elämäntapa, mikä ei läheskään sovi kaikille, siihen ei tarvitse omistaa koko elämääsi, eikä seurata minkäänlaista kaavaa 24/7, se tulee luonnostaan. Jokaisella on sitä omaa jotakin. Jollain on pyöräily, jollain on taas laiskottelu ja tv:n katsominen, toisilla on sitä ja tätä, jne. Kun taas on ihmisiä jotka vaan PITÄÄ kehonrakennuksesta, he hyväksyvät sen elämäntavaksi ja omistautuu siihen, mutta se EI tarkoita sitä että ollaan ma-su salilla vetämässä 5 tunnin treenejä jonka jälkeen istutaan kotona koko loppu päivän ja tuijotetaan kelloa kun on syötävä tunnin välein. Nämä ihmiset treenaa oman hyvinvoinnin vuoksi, fyysisen JA henkisen. Se tuo hyvänolontunnetta ja nostaa itsetuntoa, en tiedä miten naisilla mutta miehillä testosteronitaso nousee, minkä mukana tuntee itsensä miehekkäämmäksi, mikä on myös todella hyvä syy treenata. Facebookkiin puolialastomia peilikuvia postaa vaan ne jotka treenaa salilla EGOA, eikä lihaksia. Sellaiset ihmiset puolestaan tuskin edes tietävät mitä ne siellä salilla oikeasti tekevät. Oli miten tahansa, mutta omasta mielestäni sinun kutsuma ”body” trendi on moninkertaisesti parempi kun ulkona istuvat teinit housut polvilla, rööki suussa ja kaljapullo kädessä.

    Tässä pieni todiste että aikaa kyllä riittää muuhunkin…
    Vuorokausi = 24h, treenit 1h, syönti 5krt/pvä=2.5h nukkuminen = 8h ruoan valmistus 1,5h
    24h- 1h – 2,5h – 8h – 1,5h = 10h eli KYMMENEN TUNTIA.

    ei mul muuta. 🙂

    1. Siitä jäljelle jäävästä kymmenestä tunnista meneekin 8 tuntia työntekoon ja loput kaksi tuntia matkoihin…

  29. Kiitos, että olet!

    Mielipiteelläsi ja esimerkilläsi on mahtava noste varmasti monelle, vahva ja välittävä energiasi välittyy kirjoituksistasi.

    Aloitin laihduttamisen aikoinani, kun olin 172cm ja 55kg – se oli trendikästä. Reilut 20kg ja noin 20 vuotta myöhemmin päätin lopettaa koska hokasin viimein, että homma on ihan syvältä ja poikittain. Luulen että sama asia oli minulla hukassa silloin, kuin on monella nuorella tänäkin päivänä – omistusoikeuden ymmärtäminen omaan elämään.

    Jos olisin silloin tiennyt mitä tiedän nyt, olisin tehnyt toisin. Olisipa joku tuolloin pysäyttänyt ja ohjannut oikeaan suuntaan. Opettanut tekemään näitä valintoja oman elämän vuoksi. Kiitos, kun teet sen tahollasi 🙂

  30. Kiitos tästä mahtavasta postauksesta! Kirjoitin juuri omaan blogiini postauksen otsikolla ”Bikinikauden paineet”. Käy ehdottomasti lukemassa jos kiinnostaa, minä 17-vuotias, aina ulkonäköpaineista kamppaileva normaalipainoinen nuori olen alati kyllästynyt täydellisyyden tavoitteluun ja kontrolloituun elämään, niinkun ei mitään muuta enää ympärillä pörräisi.

    Postauksen voit bongata täältä! http://mingomaloni.blogspot.fi/2013/05/bikinikauden-paineet.html

  31. Puit tässä sanoiksi juuri ne ajatukset joita olen mielessäni pyöritellyt. Välillä tietoisesti, välillä tiedostamatta. Kiitos tästä tekstistä.

  32. Tosi hyvä kirjotus! Just noinhan se on. Se syy miksi tekee mitäkin pitää olla aina selvä ja ulkonäkö on kuitenkin katoavaista. Mutta noi ulkonäköpaineet ja joka tuutista pursuavat upeet kropat saa pään kyllä helpomminkin sekaisin. Toisaalta tää urheilullisen kropan ihaileminen on parempaa kun super laihojen mallien ihannointi, mutta kaikessa on pysyttävä järki.

    Ite yleisurheilen ja siinä täytyy kyllä pitää mielessä ravinnon tärkeys ja se oikee syy miksi sitä tehdään. Se tasapaino sen oikein syömisen, hyvän kropan ja ei liian stressaamisen ja skitsoilun kanssa on pysyttävä. Hyvä ulkonäkö ja kroppa ei todellakaan voi olla se ainoa syy, vaikka kun noita huippuunsa viritettyjen fitnessurheilijoiden kroppia katsellessa saattaa vähän sekin unohtua aika ajoin.

    Ite kirjotin just blogia jossa pohdin myös tota ulkonäköä ja sitä fitnessurheilijoiden kropan ihannointia (jota itse myös teen) ja muistuttelin, että se syy miks tätä hommaa tehdään ei ole se kroppa. http://nooratoivo.blogspot.fi/2013/05/mina-en-ole-fitnessurheilija.html

  33. Olen samaa mieltä kanssasi monista kirjoittamistasi asioista, mutta…
    Ennen body-hypetystä oli vallalla laihuus-hype, mikä oli mielestäni tuhat kertaa kamalampaa. Silloin ei saanut syödä, mitä pidempi väli, sen parempi, laihuus laihuus laihuus. Itse olin silloin yläaste-/lukioikäinen ja kyllä vaan silloin kaikki nuo ajatukset meni takaraivoon. Täytyy olla laiha: ei ole väliä mitä syön, kunhan kaloreita ei tule liikaa –> tämä johti siihen, että saatoin syödä päivän aikana esim. ison karkkipussin ja kalorit karsin normaalista, hyvästä ruoasta. Ei tämä fitness-villitys ole vaan pahasta. Siinä kuitenkin korostetaan säännöllisiä ruoka-aikoja ja hyvää, puhdasta ruokaa, että sillä on väliä mistä se energia tulee. Tämän ajatuksen (ja kyllä iänkin myötä), asenteeni on paaaljon parempi. Ei haittaa vaikka syön välillä vähän plussakaloreitakin, haba kasvaa treenatessa ja pienen määrän ylimääräistä rasvaa saa kyllä tiputettua pois. Nyt syömiseni on säännöllistä ja sokerin käyttö on paljon paremmin hallussa , kuin vielä pari vuotta sitten. 🙂 Mieluummin lihaksikas, kuin sairaalloisen laiha. 🙂

  34. Mieletön teksti. Koin just hätkähdyttävimmän ahaa-elämyksen pitkään aikaan. Oon ollut tosi ankara itselleni!

  35. Ihan loistava kirjoitus! Itse elämäntaparemontin keskellä, vajaa 40kg kevyempänä, olen sokaistunut sille mitä haluan olla ja mitä luulen muiden haluavan mun olevan. Tämä todellakin ravisteli meikäläisen taas realismin puolelle. Kyllä, haluan terveemmän kehon, kyllä haluan jaksaa paremmin ja pidentää elinikääni. Kyllä, olen koukuttanut itseni liikuntaan ja rakastan endorfiinikännissä liitelyä. Mutta en halua tehdä sitä siksi, että olisin jotain. Tämä antoi taas niin paljon ajattelemisen aihetta, kiitos siitä!

  36. Enemmän ahdistaa tällaiset kirjoittelut… syntyy stereotypioita ja ennakkoluuloja kaikista edes jossain kunnossa olevista ihmisistä. ”Kato ny tolla on varmaan joku syömishäiriö” (usein kateutta, koska ei jaksa nostaa omaa läskipersettään).

    Yksikin tällainen jossain Iltalehdessä ja tietämättömät (eli suurin osa ihmisistä) alkavat puolustaa omia elämäntapojaan artikkelista poimituilla argumenteilla, kun lähettyville saapuu ns. body-ihminen ja erittäin usein sen kummemmin provosoimatta, koska joillekin ihmisille olemassaolosi ja sen kautta ulkomuotosi on riittävä provo. Toisaalta, ovatko ennakkoluuloiset juntit sitten hyvää oleskeluseuraa muutenkaan on oma juttunsa. Tätä ilmenee useimmiten illanistujaisissa, joissa on kavereiden kavereita jne.

    On ihmisiä (juu kyllä minä) jotka elävät ulkopuolisten silmin täysin normaalia elämää huveineen,reissuineen ja viskeineen, mutta ovat silti siinä noin kymmenen prosentin rasvoissa (miehillä), koska kukapa käy ulkona syömässä pitsaa joka päivä kuitenkaan, tai vetämässä perskännit. Arkena voi syödä kotona sitten terveellisemmin eli 80% viikosta. Sitä ei tosin voi tietää ensimmäisellä tapaamisella. Kai se on niin, että body-ihmiset pilaavat kaikkien maineen.

    1. Osu ja uppos. Veit jalat suusta! Itse treenaan vain itseni takia. Minulla on ruokavalio mutta kyllä siitä voi joustaa. Vietän aikaa ystävieni kanssa ja elän onnellista perhe elämää. Voin paremmin kuin koskaan tämän ”sairaalloisen vartalon muokkaus syömishäiriö hömpötyksen” takia. Don’t stop until you are proud. Ihan sama mitä muut sanoo.

  37. Aloitin viime kesänä treenaamisen. Lähtötilanne oli todella huono kunto, ja ajatus siitä, että treenaamisen myötä paino laskee. Käsitys siitä, että kuinka se laskee oli väärä. Kunto toki kohosi, pt oli antanut kattavat ravinto-ohjeet, joita en tietenkään noudattanut, koska oman käsitykseni mukaan sillä safkamäärällä lihoo. Erään treenin alussa pt antoi erään kolumnisi printtinä käteen, ja käski lukea kotona. Piti lukea monta kertaa, koska se oli mielestäni jotain niin mullistavaa: pitää syödä jotta jaksaa, ja treenata, jotta tulee vahvaksi. Siihen loppui pöllöily minun osalta, ja aloin syömään kunnolla. Treenifiilikset muuttui positiiviseksi, koska kunnon kohottua tajusin mitä haluan: haluan olla fyysisesti vahva ja voida hyvin. Jos paino tippuu siinä sivussa, niin hieno juttu, ja jos ei, niin aivan sama. Paino ei ole juurikaan tippunut, mutta kehonkoostumus muuttunut. Voin hyvin, treeni kulkee ja ruoka maistuu. En tavoittele mitään mallivartaloa enää, vaan olen sinut kehoni kanssa.

  38. NoPainNoGain kirjoitti:
    ”“body” trendi on moninkertaisesti parempi kun ulkona istuvat teinit housut polvilla, rööki suussa ja kaljapullo kädessä. ”

    Onko joku väittänyt jotain muuta?
    Mutta jos totta puhutaan, niin tämä body trendi onkin sitten edellä mainitun jälkeen ehkä toisiksi huonoin vaihtoehto ;).

  39. Tuli sellainen ”voi että” -olo. Siinä olen samaa mieltä, että rajansa kaikella – joka asiassa. Mielestäni tällä kirjoituksella kuitenkin mustamaalataan liikaa ”body-ihmisten” rakasta harrastusta tai elämäntapaa. Toisinsanottuna yleistetään liikaa. Kyllä saa olla mielipiteitä ja pitääkin olla, mutta miksi pitää tällä tavalla kaikkien kuntosaliharrastajien maine tuhrata, koska sitähän tämä on. Jokainen kuntosalikävijä voi kokea itsensä eri tasolla bodyksi, ja tuntea itsensä hyväksi kaikkine aikatauluineen ja ruokaohjeineen, mutta ulkopuolisen silmin nämä kaikki ovat vain niitä, joilla on päässä vikaa. SItähän tässä yritetään sanoa? Kyllä joillakin on varmasti vääristynyt mielikuva itsensä treenaamisesta, mutta varmasti suurin osa on fiksuja eri ikäisiä ihmisiä erilaisista lähtökohdista. Erilaisine tavoitteineen ja elämäntapoineen. Kunnioitetaan toisia, myös bodyja.

  40. Sä oot niin huikee!! Siistiä, mageeta, ihanaa et joku tuo asian näinkin hyvin esille!! Thanks!!

  41. mieletön kirjoitus! <3 kiitos! juuri hetki sitten itkin ja huusin suuren peilin edessä koska olen saanut kerättyä itselleni taas kerran pienen pienen vararenkaan vatsalle, mutta tämä kirjoitus puuhi kyyneleet hetkessä! <3

  42. Mukavuusalueellakin joutuu joskus joutuu arpomaan … ”entten tentten teelika mentten”… kun itsellä on hyvä olla, niin muutkin saavat siitä osansa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *