Koti Joku sanoi sen niin hyvin Päivä 10: Elämä on suurempi.

Päivä 10: Elämä on suurempi.

Oikein hyvää joulukuun kymmenettä!
kuva-4
Monipuolisesti, kaikille säädyille.
kuva-6
Linkitin pari päivää sitten Facebookiin Henry Laasasen bloggauksen Miesten seksikkäimmät vartalotyypit ja kysyin, mitä mieltä porukka on. Kukaan ei ollut oikein mitään mieltä. En minäkään.

Johanna kommentoi, että “Vartalo, vartalo, vartalo. Seksi, seksi, seksi. Kyllästymiseen asti. Sitä mieltä.”

Se oli hyvin sanottu. Tänään luin Kauneus&Terveys-lehteä (10/12), jossa oli Nainen puntarissa -kirjan kirjoittajan, Jaana-Mirjam Mustavuoren haastattelu otsikolla Miksi laihdutat? Yksi hänen kommenteistaan oli tämä:
kuva-3

Näihin kaikkeen kiteytyy yksinkertaisuudessaan aika paljon, enkä ole ihan varma mitä tänään ajattelisin kaikesta. Ilmeisesti elämme aikaa, jolloin samaan aikaan lisääntyvät sekä oman kehon laiminlyönti, että sen sairaalloinen palvonta.

Kumpikaan ääripää on tuskin paras vaihtoehto, vaan kenties harmaalla alueella (eli ns. keskitiellä) liikkuminen olisi järkevintä.

Vaikka olen itse suhteellisen ahkera treenaaja ja joissain ruokaan liittyvissä valinnoissa ns. tietoinen ja tarkkakin, en oikeastaan pidä kaltaisistani ihmisistä.

Parhaat ystäväni eivät harrasta gluteenittomia ruokavalioita, kieltäydy suklaasta tai ole yhtään perillä omasta kehonkoostumuksestaan. Onneksi.

En edes haluaisi, että kaikki lähipiirissäni olisivat samanlaisia kuin minä. Että ei voi syödä sitä ja tätä ja siksi ja täksi, bodi bodi, sössön sössön. Yllättävää kyllä, en ole kauhean kiinnostunut näistä aiheista. Olen – ja toisaalta en ole. Keksin tälle perustelun myöhemmin. Toisaalta olen “tehnyt tätä” niin kauan, että en koe että minun tarvitsee kieltäytyä mistään, tai että olisin mitenkään tarkka. Ehkä en edes ole. Jonkun toisen silmiin ehkä.

Harvemmin painostan ketään edes treenaamaan. Luulen, että jos taustalla ei ole oma halu tai valinta, se ei kuitenkaan tule kestämään. Jos joku haluaa apua ja kysyy neuvoja, toki kerron. Ajattelen siten, että ne jotka todella haluavat oppia tai liikkua, tulevat kyllä. Suosittelen lämpimästi, mutta en tyrkytä, saati tuomitse, jos jumppailu ei syystä tai toisesta kiinnostakaan.

Olen itse paremmalla tuulella kun saan pidettyä treenistä ja rutiineista kiinni, mutta en esimerkiksi koe, että “markkina-arvoni” – saati onnellisuuteni – olisi koskaan ollut kiinni siitä, mikä on rasvaprosenttini milloinkin. Oma fiilis vaikuttaa toki mielialaani, mutta onnellisuuteen .. tuskin.

Olin itse asiassa vähän pettynyt, kun bloggasin rasvaprosenttini olevan 27,6%  ja blogiteksti oli yhtäkkiä suositumpi (2500 käyntiä samana iltana) kuin moni omasta mielestäni paljon tärkeämpi asia.

Harmitti, että voiko todella olla mahdollista, että porukkaa kiinnostaa rasvaprosentti enemmän kuin kahvakuulatempaus. Kiinnostavampaa tuntuisi olevan myös se, mitä saa syödä kuin se, miten pitäisi harjoitella.

Niin tai näin, näihin tunnelmiin, kymppipäivä.
kuva-7

6 KOMMENTIT

  1. Tykkäsin tästä ja ymmärrän mitä tarkoitat! Mua jopa kauhistuttaa sellaiset miehet jotka lähestyvät ja alkavat sen loputtoman kyselyrallin fitneksestä, bodauksesta, luontaistuotteista ja mitäs mun pitäis käyttää ja teetkö mulle ruokavalion ja plaaplaaaa. Tykkään siis seurustella ja viettää aikaa “normaalien” ihmisten kanssa ja puhua vaikka kynttilöistä :))

  2. On joo! Onneksi keksin sen itse.

    Tämä aihe on muutenkin kiinnostava. Treeniä ei välttämättä osata ajatella “sydämen asiana”, vaan se mielletään heti ulkonäköasiaksi. Ystäväni tiivisti asian hyvin (ihmissuhteita ajatellen), että oletus voi olla tämä:

    “Mä bodaan, säkin bodaat, bodataan yhdessä!”

    .. mikä on itse asiassa todella kaukana totuudesta. Yhteistä nimittäjää ei välttämättä ole, vaikka tekeminen voi olla samaa.

    Itse koen, että treeni voisi yhtä hyvin olla verrattuna vaikka intohimoiseen postimerkkeilyyn. Että helpommin minua ymmärtää ihminen, joka suhtautuu johonkin asiaan samalla *intohimolla*. Ettei kyse ole niinkään siitä, mitä tekee ja harrastaa, vaan siitä miten siihen suhtautuu.

JÄTÄ VASTAUS