Alku

Snickers-Bounty-täytesuklaa

Yritän jalostaa täydellistä täytesuklaata ja uskoakseni alan pikkuhiljaa lähestyä tavoitetta.

Tämä sai alkunsa Kaisan The Good Morning -blogista, jossa hän teki näitä Peanut butter cups -suklaita. Tuosta keksin, että suklaahan pitää täyttää. Muutaman kerran testasin Kaisan reseptillä ja muokkailin sitä, ja nyt olen askeleen pidemmällä.

Makean ja suolaisen yhdistelmä on paras, kun suhteet toimii. Voi olla, että jonkun mielestä olen suotta tunkenut kaikki munat yhteen koriin ja että vähempikin täyte riittäisi. Paljon mahdollista (mutta en olekaan vielä perillä, toim. huom).

Raakasuklaan osalta yksinkertaisin kaava voi olla vaikkapa 100 g kaakaovoita ja 75 g kaakaojauhetta. Lisäksi ripaus Kalaharin suolaa ja makeutukseen joko steviaa tai hunajaa.

En ole superhyvä tekemään itse suklaata, mutta yksinkertaisimmillaan vaikka noin. Kookosöljyä en enää tapaa lisätä suklaaseen, on parempaa ilman. Toki lucuma ja muut superjutut käy hyvin myös, mutta yleensä siinä vaiheessa kun alkaa säätämään ja soveltamaan, meneekin jo pieleen.

Snickers-Bounty-täyte on innovaationa vielä kesken, mutta kokeilin siten, että sekoitin nämä kaikki tahnaksi ja laitoin muotteihin.

– 40 g taatelia ihan pieneksi pilkottuna
– 20 g manteleita pilkottuna
– 2 tl / 1 rkl vaniljanmakuista heraa
– reilu 1 rkl maapähkinävoita
– tippa kookosmaitoa
– vähän kookoshiutaleita
– steviaa ja suolaa

Jatkan kokeiluja, toistaiseksi paras on tullut kutakuinkin tuolla kaavalla. Jos testaat, niin määrät on sitten suuntaa-antavia. Tärkeintä on saada koostumus sopivaksi. Siinä mielessä hunaja ja maapähkinävoi on hyviä, koska ne ehkä tekee sen Snickers-henkisyyden?

cocovi1 cocovi2

3 thoughts on “Snickers-Bounty-täytesuklaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *