”On hirveää haaskausta käyttää koko elämä laihtumisen ajatteluun”, totean uusimmassa Fit-lehdessä. Juttua oli tekemässä myös ihanainen Jenny (joka on muuten ryhmäliikuntaohjaaja, hehee). Suurkiitos toimittajille!
Laihtumisen ajattelu on väsyttävää ja uuvuttavaa. Jaksan edelleen naiivin väkevästi uskoa siihen, että tavoitteellisuus kuntoilussa ja suorituskyvyn ajattelu on se ydin, jonka avulla muutokset (myös kropassa) tapahtuvat. Mutta ensin muutoksen pitää tapahtua ajattelussa. Omalla kohdallani vuosi 2006 ja kahvakuulaharjoittelu (sillä kilpaileminen), muutti kaiken.
Jatkuvan laihduttamisen ja kriisien sijaan aloin ajattelemaan suorituskykyä. Hankkimaan voimaa ja kestävyyttä tosissani, koska tarvitsin niitä enemmän kuin laihuutta. Minulla oli tavoite.
Ei tarvitse olla urheilija tai kilpailla voidakseen harjoitella tavoitteellisesti. Mutta on todella vapauttavaa ja tervehdyttävää miettiä miten olen vahvempi, kovempi, parempi tai kestävämpi. Paremmassa kunnossa. Syödä, jotta jaksaa. Ei niin, että ”miten vähän tänään söisin jotta laihtuisin mutta pysyisin hengissä”.
Tavoitteen ei tarvitse olla suuren suuri, mutta sen pitää kehittää. En tarkoita tavoitteella viisi kiloa pois, vaan mieluummin vaikka viisi kiloa lisää. Ei kroppaan, vaan vastuksiin. Tai viisi lisää toistoihin. Tai viisikymmentä. Tai viisi kilometriä lisää juoksumatkaan.
Johonkin lisää jotain: kehitä, älä kuihduta.
Lenkkeilyn kaikki hauskuus häviää jo alkumetreillä, jos sen ainoa tavoite on kuluttaa kaloreita (kuten myös Reittiopas ohjeistaa. Syöttäkää sinne matka, jonka haluatte fillaroida ja ohjelma laskee viisaasti montako kaloria ja suklaapalaa matkasi kuluttaa). 🙄 Kunpa siellä lukisi: ”näillä eväillä jaksat perille ja takaisinkin vielä”.
Suorituskyky ja tavoitteellisuus kuulostavat monille niin vierailta. Mutta jos RVP ei ole tuonut tulosta kolmessa vuodessa, voisiko sen vaihtaa painoharjoitteluun ja ottaa tavoitteeksi voiman? Tai nostaa kahvakuulaa ja ottaa tavoitteeksi kuusi minuuttia työntöjä? Tai mennä vaikka johonkin seuraan tai Underground Garageen ja opetella painonnostoa?
Tavoitteista ja niiden saavuttamisesta löytyy onnistumisen ilo, mikä motivoi jatkamaan. Tavoitteellisuus ei poista liikunnan iloa, vaan lisää sitä. Liikkumisen ei tarvitse olla totista. Jatkuva laihduttaminen, se jos mikä on totista. Väinö Lestelä kirjoitti Tavoitteista jokin aika sitten:
”Harjoittelussa on aina mukana päämäärä, tavoite. Miksi treenaat? Vastauksesi on tavoitteesi. Kirjoita se ylös ja pyri sitä kohti.”
Don’t get bitter, get badder. 8)
Hyvin sanottu. Ilo ja kehittyminen mieluummin kuin rankaisu ja kuiduttaminen.
Näen asian juuri noin. 🙂 Niin moni tuskailee ja puhisee ”väärä” maali mielessä (kuten ne kalorit). Haasta itsesi numeroissa ja nauti.
Juuri näin. On huomattavasti tarkoituksenmukaisempaa mennä tavoitteita kohti (esim. hyvä terveys, parempi suorituskyky) kuin välttää jotain (esim. välttää lihomista). Jos yrität pois jostakin (esim. ylipaino), suunta voi olla mihin tahansa. Jos sen sijaan tiedät mitä kohti haluat, sinulla on selkeä, määritelty tavoite. Päätä siis mitä haluat, ei mitä et halua! Lisää infoa suorituskyvyn mentaalipuolesta: http://wwww.hpaconsulting.fi/index.php?page=huippusuoritusvalmennus
Hehee, en tiedä miksi linkitän Sami Hedbergiä sulle mutta tää juttu on niin kova, ai että..!:D Ja sopii toisaalta teemaan…
http://www.youtube.com/watch?v=ZdgSir6Q1lc&
Ps. Oon siis se Laura, joka kyseli siitä Suomussalmen kurssista! Oon siis tulossa sinne synttärini kunniaksi, mut hei, kannattaisko ottaa oma 8 kg kuulis mukaan? Tänään tuli postin mukana, jihuu!!!<3
Hedberg on hauska! Ja tuo linkittämäsi juttu etenkin 😀 Ota oma mukaan vaan, jos onnistuu helposti.
Olisikohan Turku-Salo suunnalle tulossa kurssia?