Finnish Kettlebell Club

Tee oma harjoitus!

Olin jokin aika sitten salilla aloittelemassa treeniä, kun paikalle tuli kaksi naista. He kysyivät ”koska alkaa kahvakuulatunti?”. Totesin, että se oli kai jo mennyt. Naiset harmittelivat ja lähtivät pois.

Minuakin jäi harmittamaan. Olisi ehkä pitänyt mainita, että kahvakuulalla – kuten millä tahansa välineellä – voi tehdä myös oman harjoituksen.

Ohjattuja tunteja tarvitaan, mutta ne eivät esim. kahvakuulan kohdalla ole ainoa vaihtoehto. Joskus oma treeni voi olla parempi ja tehokkaampi kuin ryhmän mukana liikkuminen, koska parhaimmillaan se palvelee omaa tavoitetta.

Tämä pätee mihin tahansa harjoitteluun ja koskee ketä tahansa. Ei tarvitse olla urheilija, kokenut kuntoilija tai himoliikkuja, että voi tehdä oman treenin.

Jos aikaa on vain vähän, tekemistä tulee ilman muuta tehostaa. Se, että treenin aikana tulee hiki tai lihaskipuja, ei vielä kerro paljoakaan sen tehosta tai hyödystä. Saunassakin tulee hiki. Jos pompit tasajalkaa ilmaan tarpeeksi kauan, saatat oksentaa. Oliko se hyödyllinen tai tehokas treeni?

Yllättävää kyllä, myös kahvakuula on tavallinen paino, jolla harjoittelun teho perustuu mm. vastukseen. Se perustuu myös liikkeisiin. Vaikka liike on aina hyväksi, niin on olemassa tietysti paljon turhanpäiväistäkin liikehdintää – tai sanotaan nyt, että ei välttämättä sitä tehokkainta.

Jos pyörität neljän kilon käsipainoa vartalon ympäri vuoden, mitä tapahtuu?

Nostaessa paitsi tehokkuus, myös kehitys perustuu vastuksen lisäksi siihen, että voi mennä harjoittelussa eteenpäin ja pidentää esim. sarjoja tai tehdä sarjat nopeammalla tahdilla.

Kuten Väinö Lestelä joskus sanoi: ”Kolmen kilon kahvakuula ja kiinteät käsivarret? Olen pahoillani, et pysty sammuttamaan painovoimaa.”

Kuvissa seitsemänvuotias tekee oman harjoituksen 4 kg kahvakuulalla. Tämä oli aikoinaan yllätys minullekin; tytär oli omin päin mennyt parvekkeelle, laittanut kellon käyntiin ja teki 10 minuutin sarjan rinnalleveto+punnerrus -yhdistelmää.

Näin yksinkertaista se on. Kello käyntiin:

Kuula ylös.

Ja kuten tavoitteelliseen harjoitteluun kuuluu, ei jäädä siihen 4-kiloiseen, vaan mennään eteenpäin. Okei, tuo 28 kg on minun – mutta kuitenkin.


Jos haluat oppia nostamaan, hyvällä tekniikalla, ja tekemään vieläpä ihan omia harjoituksia, pidän 15.12 kahvakuulakoulutuksen Vantaalla ja ehkä Turussa.

Tästä lisää aivan pian! Meilitse kukka (at) kukkalaakso.com saa kiinni.

Käytännössä koulutusteni sisältö on se, että päivän koulutuksessa opit harjoittelemaan itse (liikkeet ja tekniikat, mitä kannattaa tehdä). Keväällä tulee taas WKC Fitness Trainer -ohjaajakoulutuksia, joiden painotus on siinä, miten opettaa, suunnitella ja ohjelmoida harjoituksia myös toisille.

5 thoughts on “Tee oma harjoitus!

  1. Oma treeni. Miten vaikea se ajatus sellainen oli alunperin, mutta nyt kun elämänmuutosta on takana yli kolme vuotta ja kuulakin noussut jo yli kaksi vuotta (ajatella), niin olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, että jos tekee mieli treenata, niin siitä vaan. Riittää, kun on jonkinlainen kello, jonkinlaiset kuulat (mielummin omat) tai vaikka ei olisi yhtään mitään apuvälineitä. Kyllähän sitä omassa kropassakin vastusta riittää (liikaakin), jos haluaa treenata. Aina voi yrittää vähän enemmän kuin edellisellä kerralla, on se tekeminen sitten vaikka lankkuja tai kuulan nostamista.
    Mutta kyllä oli alunperin mahdoton ajatus, että tuosta noin van keksisi mitä tekee. Enää ei vaan osaa olla liikkumatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *